Meille töihin
Ellappi työnantajana
Ellappia rakennetaan yhdessä. Jokainen työntekijämme on osa kasvavaa tarinaamme ja jokaisella on tärkeä roolinsa monipuolisessa toiminnassamme. Työnantajana huolehdimme henkilöstömme hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Tarjoamme työntekijöillemme myös mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen, koulutukseen ja etenemiseen talon sisällä. Ellapin palvelut syntyvät osaavissa käsissä ja työnantajana haluamme myötävaikuttaa korkeatasoiseen osaamiseen kautta linjan.
Toimimme koko Lapissa
Toiminta-alueemme on laaja, kattaen koko Lapin. Toimipisteemme sijaitsevat Ivalossa, Kemijärvellä, Pelkosenniemellä, Rovaniemellä, Sallassa, Utsjoella sekä Enontekiössä. Useiden toimipisteidemme ansiosta voimme tarjota työntekijöillemme mahdollisuuksia työskennellä eri paikkakunnilla ja vaihtaa tehtäviä talon sisällä. Lapissa korostuu tarve myös kausityöntekijöille.
SÄHKÖASENTAJA
Työn jatkuvuus avainasemassa
Lähdin heti Rovaniemeltä sähköasentajaksi valmistuttuani vanhemman asentajan perässä Inariin sähköhommiin ja kuljen sillä tiellä edelleen – nyt tosin itse nokkamiehenä. Olen Inarissa syntynyt ja täällä ikäni asunut. Eihän täältä voi mihinkään lähteä, kun on luonto lähellä, talot ja kaikki. Eikä ole tarvinnutkaan. Yhtään päivää en ole ollut työttömänä.
Vuoden mittainen vuorotteluvapaa työuralle kuitenkin mahtuu. Meiltä oli täysperävaunukortin omaava nuori lähdössä etelään töihin ja tuumasin, että tuota poikaa ei saa päästää pois. Sanoin, että odota vähän, kyllä paikka vielä järjestyy. Olin kolmen kuukauden jaksoissa vuorotteluvapaalla ja tein kotona rästiin jääneitä hommia.
Joskus työasiat tulevat totta kai kotiinkin. Kun vetää isoa työmaata, sitä illallakin miettii, että onhan kaikilla huomenna tekemistä ja tavarat oikeaan aikaan tulossa. Ja kun ihmiset tuntevat, niin joku voi soittaa illallakin, mutta jos siinä pari minuuttia puhun puhelimessa, niin mistä se on pois, ei ainakaan palvelualttiudesta.
Työn jatkuvuus ja vakaus ovat tärkeitä työssä viihtymisen edellytyksiä. Olen Inarista pohjoiseen käsin käynyt linjat niin moneen kertaan läpi, että tiedän tasan tarkkaan, missä on mitäkin. Se helpottaa työntekoa. Osaaminen laajenee nykyisin Ivalon isompien rakennuskohteiden sisäasennuksissa. Aina kun tulee jokin uusi asia, opiskelen ja harjoittelen sen ensin itse ja sitten opetan muille.
Työtahti on napakampi kuin markka-aikaan, mutta tuottavuustavoite on tehnyt arjesta myös sujuvampaa. Meille on tullut osaavaa nuorta porukkaa ja uskonkin, että moni heistä on meillä vielä viiden vuoden kuluttua. Näissä hommissa on ammatillisesti tulevaisuutta, eikä ainakaan palkanmaksusta tarvitse tingata.
Timo Portti
Työyhteisö saa viihtymään
Aloitin sähkömittariasentajanaja työskentelin erilaisissa mittarihommissa kymmenisen vuotta. Sähköverkkojen rakentamisen puolella Olen tehnyt pääsääntöisesti maakaapelointeja ja Olin pari vuotta verkostonsuunnitteluhommissakin. Halusin kuitenkin takaisin asentajaksi. Työnantaja hyväksyi toiveeni ja sen jälkeen olenkin tehnyt kaikkea lapiotöistä keskijännitehommiin.
Työsuojeluvaltuutettuna ja luottamusmiehenä toimiminen on opettanut kiinnittämään enemmän huomiota työturvallisuuteenja kasvattanut ymmärryksen työyhteisön rakentamisen tärkeydestä. Tällä hetkellä toimin työsuojeluvaravaltuutettuna. Ennen kaikkea Olen oppinut ottamaan selvää asioista. Jokaisen kannattaisi harkita luottamustehtävissä toimimista, niissä oppii ymmärtämään asioita toisesta näkökulmasta.
Työyhteisö on säilynyt enimmäkseen samana, vaikka työnantajan nimi on vaihtunut useaan kertaan. Meillä on kolme sellaistakin asentajaa, jotka ovat aloittaneet ennen minua. Tutussa porukassa työt sujuvat. Jos tarvitset kaveria, kaikki ovat heti valmiina auttamaan. Mutkattoman yhteispelin taustalla on myös yhteinen harrastus. Työkavereiden kanssa pelaamme vapaa-ajalla lentopalloa. Ay-lentopallon SM-kisoissa kävimmejoskus ihan Etelä-Suomessa asti, mutta kyllä edelleenkin vähintään kerran vuodessa pelireissut vievät Oulun alueelle. Nyt olemme innostuneet pipolätkäturnauksistakin.
Reijo Yliviitala
Avoimet työpaikat
Sähkönjakeluverkon rakentaminen ja kunnossapito
Haetaan jo valmistuneita tai vielä opiskelevia ammattikoulun, ammattikorkeakoulun tai yliopiston sähkövoimatekniikan opintosuunnalta. Hakijalta toivotaan sähkötyöturvallisuus-, työturvallisuus- ja tieturvakorttien voimassaoloa sekä B-ajokorttia. Tehtävänäsi on osallistua sähkönjakeluverkkojen ilmajohto- ja kaapelointitöihin. Paikkoja on avoinna Ivalossa sekä Rovaniemellä.
Sähköasentaja
Haetaan sähköasentajaa kiinteistösähköistyksen työtehtäviin Ivaloon sekä sähköautomaatiotiimiin Rovaniemellä.
Varastotyöntekijä
Haemme työntekijää varastolle. Tehtäviisi kuuluu kuormien purkua ja lastausta trukilla, tavaroiden hyllytystehtäviä, varastokirjanpitoa sekä ostotilausten tekemistä. Tietotekniset perusteesi tulee olla kunnossa ja mahdollinen kaukolämpö-, sähkö- ja kuituverkkotuotteiden tuntemus katsotaan eduksesi. Paikka on avoinna Rovaniemellä.
Valokuituasentaja
Tarjolla tietoliikennetyötä jo valmistuneelle tai opintojen loppuvaiheessa olevalle. Voit olla sähkö- tai tietoliikennepuolen suunnalta joko ammattikoulun tai ammattikorkeakoulun puolelta. Toivomme sinulta työturvallisuus- ja tieturvakorttien voimassaoloa sekä B-ajokorttia. Aikaisempi kokemus valokuitu asennus- ja kunnossapitotehtävistä katsotaan eduksesi. Paikka on avoinna Rovaniemellä.
Kaivinkoneen apumies
Etsimme työntekijöitä kaivinkoneen avuksi. Työtehtäviisi kuuluu kaapeleiden asentaminen kaivettuun ojaan. Toimit tehtävässäsi kaivinkonekuljettajan ”silminä” kaivannossa ja ohjaat kaivuun sujumista. Kaivuusuunnitelmien tulkintaan perehdytetään. Eduksesi katsotaan reipas sekä oma-aloitteinen työote. Paikat ovat avoinna Rovaniemellä.
Kaapeleiden kartoittaja
Etsimme kesätöihin kaapeleiden kartoittajaa. Tehtävänäsi on kartoittaa sekä dokumentoida rakennettujen sähkö- ja telekaapelien sijaintitiedot rakennustyömailla yhteistyössä maanrakennusurakoitsijoiden kanssa. Koulutukseltasi olet maanmittaustekniikan opiskelija ammattikorkeakoulusta opintojesi loppuvaiheilta tai vastavalmistunut. Toivomme, että tietyö- ja työturvallisuuskorttisi ovat voimassa. Eduksesi katsotaan 3D Win- ohjelmiston sekä Trimblen- paikannuslaitteiden ja Trimble NIS-käyttökokemus.
Paikka on avoinna Rovaniemellä.
Kaapelinnäyttäjä
Työtehtäviisi kuuluu sähkö- ja telekaapeleiden maastonäyttöpalveluiden suorittaminen. Sinulla on soveltuva koulutus esim. sähköalalta.
Toivomme sähkötyöturvallisuus-, työturvallisuus- ja tieturvakorttien voimassaoloa sekä B-ajokorttia. Paikka on avoinna Rovaniemellä.
Tule osaksi tiimiämme, jossa osaamistasi arvostetaan ja monipuoliset tehtävät tuovat vaihtelua työpäiviisi. Bonuksena Lapin maisemat, rento ja avoin työkulttuuri, sekä hyvä tekemisen meininki.
Hakemukset kaikkiin tehtäviin pyydämme toimittamaan 28.2.2025 mennessä osoitteeseen rekrytointi@ellappi.fi. Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan ollessa käynnissä.
Otsikoithan viestisi haettavan työtehtävän nimellä
Etkö löytänyt etsimääsi työpaikkaa? Voit lähettää avoimen hakemuksen osoitteeseen rekrytointi@ellappi.fi.
Oppilaitosyhteistyö
Tarjoamme monipuolisia mahdollisuuksia tulevaisuuden sähköurakointiosaajlle. Sähköalan ammatillista koulutusta suorittavat voivat hakeutua Ellapille työharjoitteluun sekä kesätöihin. Vastavalmistuneet tekijät puolestaan kasvavat tehtäväänsä käytännön työskentelyn myötä; perehdytämmeja tarpeen mukaan koulutamme uudet työntekijämme työtehtäviinsä.
Työssä oppimista: Oppisopimus
Oppisopimuksessa Ellapilla työhön opitaan tehokkaasti käytännön kautta, sillä koulutamme työntekijän tehtäviin talon sisällä. Koulutuksenjälkeen oppija on valmis sähköalan ammattilainen. Oppisopimus sopii toisen asteen tutkinnon suorittajalle tai esimerkiksi alanvaihtajalle.
Lopputyöstä töihin
Valmistumisvaiheessa oleville sähköalan opiskelijoille yhteistyö Ellapin kanssa voi avautua lopputyön kautta. Sopivan tutkimusaiheenja ajoituksen kohdatessa lopputyön parissa työskentely Ellapilla on hyvä väylä alalle, osana osaavaa tiimiämme.
Mikäli kiinnostuit Ellapin tarjoamista vaihtoehdoista, ota yhteyttä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen rekrytointi@ellappi.fi